Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi saanut itsestäni irti ja kirjoittanut tänne jotakin liirumlaarumia, no nyt sain itsestäni irti, viimein. Nopea katsaus ensiksi Bahrainin tilanteeseen: Toistaiseksi kaikki on pysynyt rauhallisena, ja arki pyörinyt normaalisti ja perusmukavasti. Tänään tuon poikkeustilan tulisi loppua, mutta saapa nähdä rullaavatko tankit yhtään mihinkään tuolta keskustasta. Ja jos rullaavat niin toivottavasti rauha säilyy edelleen. Pitänee käydä katsastamassa tuo tilanne tänään tai viimeistään huomenna. Huhuja pyörii edelleen ja paljon. Tilanne täällä kuulemma menee vielä pahemmaksi ennen kuin paranee, ja että puolen vuoden päästä on odotettavissa tapahtuvan jotakin suurta, eikä välttämättä kovin positiivista suurta. Turha tässä on alkaa huomista pelkäämään. Aika näyttää mitä tapahtuu, ainahan se näyttää.

Ennen vappua Jamppa lähti käymään työmatkalla Suomessa, ja minä jäin ihan ensimmäistä kertaa itsekseni elelemään tänne vieraalle maalle. No hyvinhän se viikko meni, ja nopeasti. Eli ihan erinomaisesti täällä pärjäilin itsekseni. Jamppa tietysti joutui tuomaan Suomesta tuliaisia, kuten ruisleipää, Fazerin sinistä, naistenlehtiä ja Seiskan! Ja suomalaisia nakkeja vappujuhliin. Vappujuhlia vietettiin Bahrainin suomalaisten kesken Sailing Clubilla, ja ohjelmassa oli grillausta, mm. niitä suomalaisia nakkeja ja hirven lihaa, sekä PALJON muuta. Olipa vappujuhlia varten tehty simaakin ja munkkeja. Päivä oli erittäin kuuma ja hikinen, ja puolen tunnin jälkeen harmitti, kun en ollut varustautunut uimapuvulla. Paikkahan oli siis ranta, jonne oli sisäänpääsymaksu, ja näin ollen siellä sai oleilla riettaasti uimapuvussa.

Jampan synttäreitä juhlittiin kaksi päivää 5.5. ja 6.5. Torstaina 5.5. pidettiin keskenämme, tai lähinnä Antti ja Jamppa viettivät päivää omatekoisen margaritan ja NHL-pelin kanssa. Minä ja Miho tultiin kuvioihin siinä vaiheessa kun lähettiin syömään.. ..ja juomaan lisää. Ihan heti emme ole menossa Meat Companyyn syömään, eikä juomaan. Sen verran kiva loppulasku sieltä tulla humpsahti, ja sen verran leikittiin siellä tuolileikkiäkin (siis Jamppa leikki), että voidaan pitää vähän aikaa matalaa profiilia.. ..ehkä. Tosin henkilökunta oli ihan menossa mukana, ja joi parit snapsitkin siinä Jampan kanssa, kun me muut nynnyt kieltäydyttiin ah niin makoisista snapseista (yök!). Lähdön hetkellä henkilökunta toivotti meidät tervetulleiksi myös seuraavana päivänä. Mutta me päätimme vaihtaa ravintolaa. Perjantaina mentiin brunchille UpstairsDownstairsiin, jonne oli tullut oikein mukavasti muitakin juhlistamaan Jampan synttäreitä. Olin pyytänyt myös bändiä soittamaan suomalaisia biisejä Jampan synttäreiden kunniaksi. Bändissä siis soittaa yksi Bahrainin suomalaisista, niin se pyyntö oli melko kivuton toteuttaa. Kiitos hänelle! :)  Brunchi kestikin sitten normaalista parista tunnista kahdeksaan tuntiin. Brunchilta siirryimme katsomaan Suomi - Saksa -peliä, jonka lopputulosta en muista. Pelin jälkeen söimme aivan loistavaa kakkua, jonka olin hakenut Chocolat Cafeesta. Ja sitten olikin aika taas mennä syömään ja juomaan ravintolaan. Tällä kertaa valitsimme paikaksi Monsoon -nimisen ravintolan, ja ilta sujui ehkä hivenen hillitymmin kuin Meat Companyssa.. ..tai ainakaan kukaan ei kaatunut tuolilla tahallaan tai tahattomasti. Päästiin tuona iltana johonkin lehteenkin juhlintasivustolle. Tietenkään en tiennyt, että se on lehtikuvaaja, ja annoin itsestäni taas kaikkein kauneimman poseerauksen ja leveimmän hymyni, nice. En ole vielä kyseistä lehteä löytänyt kaupoista. Enkä ole aivan varma, että haluanko löytääkään. Haluaisin myös tässä kohtaa oikaista yhden asian, mikäli Jamppa on teille kertonut väärää tietoa. Kuvitelmistaan huolimatta, Jamppa täytti vasta 29 vuotta, ei suinkaan 30 vuotta. Muistutin Jamppaa omasta iästään 5.5., johon vastasi kertoneensa ihmisille viimeisen vuoden ajan, että se ois kolmekymppiset sitten seuraavaksi tiedossa. Yleensä en ala väittämään vastaan insinööreille matemaattisista asioista, mutta tästä asiasta olin niin varma, että uskalsin uhmata insinööriäkin. Ja kuinkas kävikään, olin oikeassa. Enhän minä väitä, että aina olisin oikeassa, mutta toisaalta en ole koskaan ollut väärässäkään ;).

Toukokuussa myös vanhempani tulivat pariksi viikoksi tänne kyläilemään ja tarkastamaan Bahrainin turvallisuustilanteen. Jonnin verran taisivat ennakkoluulot haihtua matkan aikana. Ja lisää karisi illanvietossa Senor Pacosissa, jonka pahamaineinen margarita aiheutti jälleen kerran hilpeän illan ja vähemmän hilpeän aamun. Kovasti vanhempani kuitenkin tuntuivat pitävät Pacosista, ja mikseivät pitäisi? Pacosissahan on hyvää ruokaa, hyvää juomaa, live-musiikkia (joka on niin kauan hyvää, kunnes kitaristi alkaa laulamaan), pienen pieni tanssilattia, jossa kaikki saavat laittaa jalalla koreasti tai vähemmän koreasti. Tutustuipa isäni erääseen arabi herrasmieheen, joka tervehti tuttavallisesti isääni poskisuudelmilla. Tästä järkyttyneenä isäni luuli ensin, että kyseinen herra on ihastunut häneen, mutta ymmärsi pienen kulttuurista kertovan esitelmän jälkeen poskisuudelmien olevan tapa tervehtiä ihmisiä, ja toisekseen tämä maa on kuitenkin vielä sen verran jäljessä maailmanmenosta ja takapajuinen, että homoseksuaalisuus on täällä rikos. Joten tämä kyseinen mies, ei todellakaan ole ihastunut isääni, tai vaikka olisikin, ei hän sitä näyttäisi. Tosin sen jälkeen isä oli varma, että kyseinen mies halusi ostaa äidin kameleilla. No kai se on annettava pienet myönnytykset isällekin. Samana viikonloppuna oli myös Suomen tärkeät jääkiekkopelit, ja niitähän katsottiin porukalla ja juotiin urakalla. Tosin itse pitäydyin juomasta urakalla, kun kuskailin autolla vanhempia kisastudion ja meidän kodin väliä. Suomi - Ruotsi -peliä katsomaan oli kutsuttu Bahrainin suomalaiset, ja heitä tulikin oikein mukavasti, joten kunnon bileethän siitä saatiin pystyyn. Tosin kaikista äänekkäimpiä olivat Antti ja Jamppa, joiden tärykalvoja rikkoviin äänähdyksiin verrattuna kymmenen muun aikuisen ihmisen huutaminen kuulosti pieneltä vikinältä. Seuraavan kerran varustelistalle mukaan myös korvatulppia. Luulenpa, että koko kortteli kuuli, että jotain todella upeaa ja hienoa (tai sitten kamalaa ja kauheaa) tapahtuu eräässä asunnossa Juffairin kaupungin osassa. Suomi voitti Ruotsin upeasti 6-1, ja korvat tinnittivät noin viikon kisan jälkeen. Onneksi, siis todellakin ONNEKSI, kisä päättyi Suomen voittoon, sillä en edes uskalla ajatella mitä olisi tapahtunut, jos olisi käynyt toisin.. ..juu, ei ajatella sitä!

Tietysti kävimme vanhempieni kanssa katsomassa joitakin nähtävyyksiä, joita Bahrainilla on tarjota. Ensimmäiseksi kohteeksi otimme käynnin Elämän puulla (jos joku haluaa tutkia asiaa enemmän niin Tree of Life googleen hakusanaksi). Tuo Elämän puuhan on kertoman mukaan Eedenin paikalla. En tiedä millainen Eeden on aikoinaan ollut, mutta tällä hetkellä Eedenin alue on karua aluetta: keskellä kivistä ja hiekkaista seutua nököttää käkkyräpuu, elävä käkkyräpuu. Eikä siellä juuri muuta elävää näykkään, lukuun ottamatta muutamia turisteja, jotka toisinaan suunnistavat kyseisen puun juurelle. Tämän jälkeen ohjelmassa oli ravinnon hankinta, ja koska seutu, kuten sanoin, on kovin karua, helpoin tapa saada ravintoa oli mennä nykyaikaiselle keitaalle, eli ostoskeskukseen. Ravittua itsemme suuntasimme pieneen shiiakylään ihmettelemään savitöitä. Ostelimme savesta tehtyjä tuotteita, ja sen jälkeen käyttäydyimme kuten kunnon turistien kuuluu: valokuvasimme kaiken valokuvaamisen arvoisen, ja ehkä jotain sellaista, mikä ei ollut edes sen arvoista. Savenvalaja antoi meille myös pienen näytöksen kuinka tehdään savikuppeja, -kippoja, -kannuja yms. savijuttuja. Ja oikein näppärästi ja tehokkaasti tuo mies saikin niitä kippoja ja kannuja väännettyä. Itse moiseen suoritukseen en pystyisi, luulen, että kädentaitoni rajoittuvat tekemään savesta jotakin mikä saattaisi hyvällä tahdolla muistuttaa tuhkakuppia. Parin viikon aikana kävimme myös Bahrainin linnoituksella ja sen museossa sekä suuresssa moskeijassa. Moskeijassa saimmekin kaikenkattavan parin tunnin luennon islamista, ja naiset tietysti pukeutuivat asiaan kuuluvalla tavalla, eli mustaan "kaapuun" ja pääliinaan. Ihan mukavan tuntuinen asukokonaisuus, tosi itselläni pääliina ei tahtonut pysyä paikallaan vaan valui koko ajan pois, joten jouduin sitomaan lopulta huivin kuten mummelit: rusetti leuan alle ja menoksi! Toki aurinkoa otettiin melkein joka päivä. En tietenkään ole yhtä ruskea, kuten vanhempani, mutta omaan kalman valkeaan ihonväriini verraten olen hyvinkin ruskea. Tosin tuskin hirveän moni minua vielä ruskeaksi sanoo, mutta sanotaan, että olen nyt elävän värinen. Ja mikä tärkeintä, en muistuta keitettyä hummeria. Pari viikkoa meni kuin siivillä, ja vanhemmat palasivat takaisin Suomeen kokemuksia rikkaampina, ja luultavasti joitakin ennakkoluuloja köyhempinä. Reissu oli heidän mielestään onnistunut, eikä Bahrainikaan niin kamala ollut, mitä olivat kuvitelleet. No ei minustakaan!

Iha Oikee Rinsessa